JP-Kunnalisanomien (6.11.24) juttu seuran 70v juhlista
Sari Haapala
70 vuotiaan seuran tulevaisuus näyttää kaikin puolin hyvältä. Näin toteavat yksissä tuumin seuran puheenjohtaja Risto Valkama sekä seuran sihteeri ja jahtipäällikkö Joonas Marttila.
– Alapään Eränkävijät omistaa itse kaikki kiinteistönsä. Jäseniä on noin 330 ja määrä pikemminkin pienessä kasvussa kuin toisinpäin, Marttila listaa.
– Seuramme on vakavarainen ja suunnitteilla on seuraavaksi parantaa metsästysmajarakennusta joko saneeraamalla tai osittain uudistamalla, hän jatkaa ja sanoo, että hanke on vielä toteuttajakuntaa vailla.
– Jos tässä jotakin toivoo, niin sitä, että jokainen jäsen ottaisi ainakin joksikin aikaa jonkun tehtävän hoidettavakseen. Silloin vastuu eri tehtävistä jakaantuisi.
Toki tekijöitä on aina löytynyt.
– Se on seikka, joka mahdollistaa metsästysharrastuksen aloittamisen ja ylläpitämisen.
Valkama mainitsee maanvuokrasopimukset.
– Vaikka tällaisten juhlien yhteydessä myönnetään ansiomerkkejä eri järjestöjen toimesta harrastajille, niin kyllähän maanomistajat seuran toiminnan ja riistanhoitotyön mahdollistavat.
Seura kuuluu myös rinkiin, joka menee viranomaisen avuksi esimerkiksi hirvi- tai peurakolarin sattuessa.
– Oman seuramme alueella ovat vilkasliikenteiset valtatie 19 ja valtatie 3. Niissä liikkuu suuria ajoneuvomääriä. Joudumme vuositasolla valitettavan usein lähtemään suurriistavirka-aputehtäviin. Samalla ne ovat yksi mittari lupamäärille, Marttila taustoittaa.
Käynnissä olevasta hirvikaudesta Marttila toteaa, että heillä on seurana huomattavasti enemmän havaintoja hirvikannan määrästä kuin mitä Luonnonvarakeskuksen on esittänyt.
– Luvat myöntävä Riistakeskus on onneksi kuunnellut metsästäjien arvioita.
Alapään Eränkävijöille myönnettiin nyt aluksi kaatoluvat 12 aikuiselle hirvelle ja 11 vasalle.
– Kahtena ensimmäisenä viikonloppuna olemme kaataneet 22 hirveä, Valkama ynnää.
Lisäluvat selviävät, kun hirvitalousalueiden toimijat kokoontuvat marraskuussa ja sen jälkeen kaikki jalasjärviset metsästysseurat sopivat jatkosta.
Nyt juhliva Alapään Eränkävijät on perustettu kahdesti, ensimmäisen kerran 12.7.1954. Valkama arvelee, että alkuun jäseniä oli ehkä maksimissaan parisenkymmentä.
– Seuran jäsenistö muodostui silloin suurimmaksi osin maanomistajista.
Historiikin mukaan yhdistystä ei hyväksytty tuolloin yhdistysrekisteriin, koska Jalasjärvellä oli lähes samanniminen metsästysseura. Toinen hylkäävä tekijä oli vaadittavan luvan uupuminen sisäasiainministeriöltä.
Vuonna 1959 huhtikuussa pidettiin uusi perustamiskokous, ja yhdistys sai nimekseen Jalasjärven Alapään Eränkävijät. Näin toiminta jatkui virallisena metsästysseurana.
Uusi ja nykyaikainen maja hirvisaaliin käsittelyä varten tehtiin seuralle 2010-luvulla. Se oli muutaman vuoden ponnistus ja tehtiin kokonaan kökällä.
2000-luvulle saakka seuran jäsenistö oli miesvaltaista ja metsästäjien keski-ikä 50 kieppeissä. Vuosituhannen vaihtuessa mukaan on tullut myös nuorempia metsästäjiä.
– Seuran nuorista jäsenistä moni on menestynyt kilpa-ammunnoissa hyvin aina SM-tason mitaleille saakka, Marttila huomauttaa.
Samaten naiset ovat löytäneet metsästysharrastuksen pariin. Seuran jäseninä heitä on tällä haavaa viitisentoista ja hirviseurueessa naisia on vuosittain aina muutama.
Marttila kehuu heidän hirviporukkaansa todella hyväksi. Metsästäjiä siinä on kuutisenkymmentä. Hyviä hirvikoiria ja koiraharrastajia on toistakymmentä.
– Koiravahingoilta ja vaaratilanteilta olemme jahdin aikana säästyneet, mutta juuri ennen ja jälkeen jahdin on ollut havaintoja susista. Niitä on joka vuosi vaihteleva määrä.
Valkama on samoilla linjoilla. Seurassa vallitsee hyvä henki ja yhteistyö kaikkien metsästysporukoiden kanssa toimivaa ja sujuvaa. Marttila toteaa, että moneen muuhun harrastukseen verrattuna metsästys tuo yhteen hyvin eri-ikäisiä harrastajia.
– Vaikka ikäeroa olisi vuosikymmeniä, voidaan olla todella hyviä metsästyskavereita, hän tietää.
Alapään Eränkävijöitten 70-vuotisjuhlassa jaettiin ansiomerkkejä. Riistakeskuksen hopeisen ansiomerkin sai Joonas Marttila, Jouni Raja ja Hannu Männistö. Jalasjärven Riistanhoitoyhdistyksen pronssisen ansiomerkin sai Sami Vainionpää. Metsästäjäliiton hopeisen ansiomerkin sai Risto Valkama.
Metsomerkki annettiin Pasi Kuusiselle, Jani Männistölle, Eeva Jokelaiselle, Juha Rajalle ja Jani Keski-Liikalalle. Kennelpiirin hopeinen ansiomerkki annettiin Tomi Hietikolle, Toni Palovuorelle, Tauno Hakalalle, Ollia Takamäelle.
Riistanhoitoyhdistyksen pronssinen ansiomerkki annettiin Jorma Jokipiille, Jani Kettula-Pihlajalle, Juha Ketolalle, Hannu Koskelalle, Kalevi Lapiolahdelle ja Vuokko Rajalalle.
Seuran viirit annettiin Risto Valkamalle, Olli Takamäelle ja Hannu Rajalle.